Poikkeamat

"Hyvin havaittu on puoliksi tehty"
poikkeamat

Poikkeamat

Pitkä aika on vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksesta. Olisi luullut, että viimeiset vuodet koronan aikana ja maailman muissa myllerryksissä olisivat tarjonneet paremman mahdollisuuden käyttää aikaa kirjoittamiseenkin tähän blogiin, mutta toisin kävi. Arkielämään tulleet suuret poikkeamat niin sanotusta normaalista elämästä ja arjesta, ovat käytännössä vaatineet niin suuria muutoksia koko elämässä, että tällaiset pienet rutiinit helposti jäävät suurten muutosten jalkoihin. 

Olemme viimeisten parin vuoden aikana kehittäneet palveluamme suurin harppauksin eteenpäin. Sekä mobiilisovellus että selainkäyttöinen pilvipalvelu tarjoavat erittäin monipuolisen ja valikoiman tehokkaita työkaluja HSEQiin ja LEAN tyyppiseen poikkeamien hallintaan ja työn sujuvoittamiseen. 

Vihdoin löysin aikaa laittaa jotain uutta tännekin. Tällä kertaa aiheena erilaisten poikkeamien hallinta, johon palvelumme tarjoaa erinomaiset työkalut.

Mikä on poikkeama?

Tässä yhteydessä tarkoitan ”poikkeamalla” kaikkea sitä, mikä jotenkin eroaa normaalista ja ehkä totutun rutiininomaisesta toiminnasta. Poikkeamat voivat olla hyviä, pahoja ja rumia. Poikkeaman ilmaantuessa se pitäisi jotenkin havainnoida ja käsitellä. Käsittelen tässä kirjoituksessa poikkeamia lähinnä työn tekemisen kannalta. Erilaisia poikkeamia on elämässämme päivittäin muuhunkin liittyen. 

Poikkeamien havaitseminen ja käsitteleminen on osa Jatkuvaa kehittymistä. Palvelumme mahdollistaa kaikenlaisten poikkeamien havainnon ja käsittelemisen. Pääasiallinen työkalu on Jatkuvan kehittymisen palvelu. Sen lisäksi muut palveluosiot mahdollistavat havaittujen poikkeamien syöttämisen suoraan jatkuvan kehittymisen prosessiin. Esimerkiksi kesken auditoinnin havaittu poikkeama voidaan suoraan lisätä jatkuvaan kehittymiseen ilman, että auditointia tarvitsee välissä keskeyttää.

 

 

Hyvät poikkeamat

Hyviä poikkeamia voivat olla esimerkiksi positiiviset turvallisuushavainnot, aloitteet, kehitysideat ja vastaavat työntekoa tehostavat havainnot.  Hyvät poikkeamat näyttäisivät olevan harvinaisempia ja hankalampia havaita kuin muut poikkeamatyypit. Syitä on varmaan monia, mutta yksi syy on tottuminen normaaleihin rutiineihin. Ihmiset helposti tuudittautuvat tekemään työt, niin kuin ne on aina ennenkin tehty. Erilaiset parantamisehdotukset ja -ideat helposti torpataan jo oman sisäisen mäkättäjän toimesta. Mutta, jos jonain päivänä päähän pilkahtaa ajatus, että miksi ihmeessä tämä tehdään näin kun paljon parempi tapa olisi näin. Niin siellä se hyvä poikkeama on jo syntymässä.

 

Pahat poikkeamat

Pahasta poikkeamasta hyviä esimerkkejä ovat turvallisuushavainnot ja kriittiset kunnossapitotehtävät. Pahat poikkeamat ovat paljon helpommin havaittavissa kuin hyvät tai edes rumatkaan. Pahoja poikkeamia ei vain saisi paljon olla havaittavissa. Silloin jokin asia on jo pahasti pielessä tai ainakin kovaa vauhtia menossa siihen suuntaan. Tarvitaan jarrutusta, pysähtymistä ja joskus peruuttamistakin. Pahat poikkeamat vaativat nopeaa reagointia ja käsittelyä. Ne pitää havaita ja niistä pitää päästä eroon mahdollisimman pian.

 

Rumat poikkeamat

Rumat poikkeamat voivat olla esimerkiksi sujuvaa työtä haittaavat esteet, puuttuvat työkalut tai muut resurssit, huonosti toimivat prosessit ja kaikenlainen ”ei optimaalinen” toiminnallisuus työssä. Rumien poikkeamien havaitseminen on helpompaa kuin hyvien, mutta todennäköisesti vaikeampaa kuin pahojen. Joskus havaitsematta jäänyt ruma kääntyy ajan myötä pahaksi jäädessään liian pitkäksi aikaa ilman huomiota. Rumat poikkeamat työelämässä ovat usein asioita, jotka saavat meidän mielemme ainakin hetkeksi ”ketuttamaan”. Se voi olla jokin asia, joka haittaa ja hidastaa päivittäistä työtämme ja olisi mahdollista jollakin tavalla järjestää parempaan suuntaan. Poistamalla mahdollisimman monta rumaa poikkeamaa työstä tulee tehokkaampaa, mielekkäämpää ja turvallisempaa.

 

Käsittely

Poikkeamat voidaan havaita ja käsitellä normaalin Jatkuvan kehittymisen mallin mukaisesti (CIP / LEAN, PDCA).
Kaikenlaisten poikkeamien havainnointi ja käsittely voidaan tehdä sekä mobiilisovelluksella (aina mukana, kuvat ja videot heti saatavilla) ja selaimella pilvipalvelussa. Poikkeamatyypistä riippuen havainnon käsittelyprosessi voidaan käynnistää halutunlaisena. Esimerkiksi positiivinen turvallisuushavainto voidaan kuitata heti valmiiksi, aloitteesta voidaan työnkulkujen mukaan luoda automaattiset suunnitteluvaiheen työnkulut ja reklamaatiolle voidaan muodostaa tuotannon, talouden ja myynnin hyväksymisketjut. Kiireellisistä ja kriittisistä poikkeamista voidaan lähettää halutuille henkilöille välittömät push viestit.

Havaittu poikkeama etenee käsittelyprosessin oletustyönkulkujen ja -aikarajojen mukaisesti vastuuhenkilöltä ja vaiheelta toiseen. Jokaisessa vaiheessa henkilöt tietävät, mitä pitää tehdä ja mihin mennessä.  Tästäkin voidaan tarvittaessa tietysti poiketa. 

Tilannehuone, tilannekuva, työjono, avoimet omat työni ja erilaiset raportit ja mittarit kertovat yksittäisistä poikkeamista ja kokonaiskuvista sekä vastuuhenkilöille että tilannetta seuraavalle johdolle.

Hyvin toimiva poikkeamien hallintapalvelu varmistaa, ettei yksikään havaittu poikkeama jää ilmoittamatta ja käsittelemättä. Jokainen käsitelty poikkeama johtaa omalta osaltaan sujuvampaan huomiseen.

Raportoiti - koostenäkymä
Facebook
Twitter

Pitkäaikainen yhteistyökumppanuus

Koskisen Konserni ja Atlantis ovat tehneet yhteistyötä yli 20 vuotta. Olemme olleet Atlantiksen HSEQ palvelun käyttäjä siitä lähtien kun yhteystyössä palvelua aloimme kehittämään yli 15 vuotta sitten. 

Yhteistyö on sujunut hyvin. Asiakasta on kuunneltu, toiveet on otettu huomioon ja yhdessä olemmekin kehittäneet monta osiota. Joskus uusissa toiminnoissa on ollut joitakin korjaustarpeita, mutta korjaukset ovat tulleet nopeasti. 

Atlantiksen HSEQ palvelu vastaa hyvin tarpeitamme ja on erinomaisesti mukautunut prosesseihimme ja niiden muutoksiin vuosien aikana. Lisätoiveet on toteutettu joustavasti. Tämä on myös hyvä tapa ja pohja dokumentoida tehtyjä toimenpiteitä. 

Aikanaan hankintaa tehdessämme ei juurikaan ollut vastaavia tuotteita markkinoilla. Lisäksi olemme tehneet Atlantiksen kanssa vuosien aikana tiivistä IT-yhteistyötä muillakin osa-aluilla kuin HSEQissä. 

Yhteistyötä työturvallisuudessa Atlantiksen kanssa yli 10 vuotta

MetsäWood on ollut Atlantiksen HSEQ palvelun käyttäjänä jo yli 10 vuoden ajan. Hankintapäätöstä tehdessämme tutustuimme markkinoilla oleviin palveluihin ja totesimme Atlantiksen Työturvallisuuspalvelun olevan meille kokonaisuutena parhaiten soveltuva.

Atlantiksen edustajat tuntevat tuotteensa todella hyvin ja osaavat heti kertoa, mihin pystytään ja miten. Tuki todellakin toimii ja yhteydenottopyyntöihin vastataan lähes aina saman päivän aikana. Kehitysajatuksiin suhtaudutaan positiivisesti ja henkilöt tuntevat hyvin sekä palvelun että asian ylipäätään.

Eniten olemme hyödyntäneet Sosiaali- ja terveysministeriön mallin mukaan toimivaa Riskien arviointia ja nyt uudehkona palveluosiona käytössämme on Auditoinnit. Auditointityökalua käytämme TR mittausten tekemiseen ja jatkossa myös Prosessiturvallisuuden ja 5S auditointien suorittamiseen.

Atlantiksen palvelu on laaja joustava kokonaisuus, josta jokainen asiakas voi koostaa itselleen tarvittavan kokoonpanon omien tarpeidensa mukaan.

Suosittelen Atlantiksen HSEQ palvelua kaikille sellaista tarvitseville

Katja Silvennoinen, Metsä Wood, Punkaharjun tehtaat
Laatu- ja turvallisuuspäällikkö

Atlantiksen HSEQ palvelu on hinta-laatusuhteeltaan paras meille

Olemme käyttäneet Komasilla Atlantiksen HSEQ työturvallisuuspalvelua vuodesta 2016 lähtien. Järjestelmä on mukautunut tarpeisiimme ja prosesseihimme erittäin hyvin. Hankintapäätöstä tehdessämme tutustuimme useaan markkinoilla oleviin palveluihin ja totesimme Atlantiksen meille parhaiten soveltuvaksi.

Atlantiksen HSEQ palvelun toimivuus on hyvä ja palvelu helppokäyttöinen, käyttäjien koulutus on helppoa. Järjestelmästä saadaan sellaiset raportit ulos, joita tarvitaankin. Lisäksi tapaturmailmoituksissa suora linkki vakuutusyhtiöön – ei enää käsin kirjoitettuja paperilomakkeita.

Pidän toiminnan sujuvuutta ja Atlantiksen asiantuntevuutta erittäin hyvinä. Järjestelmän käyttöönotto ja siihen liittyvät kehitystoimet on tehty mielestäni kumppaneina, ei niinkään asiakas-toimittaja-työnä. Ongelmiin on reagoitu nopeasti, vähintäänkin sillä tasolla, että tutkitaan, mitä on tehtävissä. Ja yleensä vielä ratkaisukin on toteutunut nopealla aikataululla, usein jopa saman päivän aikana, jos kyse pienemmästä viilauksesta.

Atlantiksen HSEQ palvelun hinta/laatusuhde on mielestäni parempi kun kilpailijoilla, koska se ei perustu käyttäjäkohtaisiin maksuihin. Toki muutaman käyttäjän yritys voi tämän kokea kalliina, mutta meidän +300 käyttäjää tulisi käyttäjäkohtaisina lisensseinä muilla järjestelmillä vastaavasti liian kalliiksi. Lisäksi kaikkea ei pakko ole ottaa käyttöön, modulikohtainen hinnoittelu on järkevää.

Suosittelen erittäin lämpimästi Atlantiksen HSEQ palvelua muille – ja olenkin jo suositellut.

Pekka Koskela, Komas Oy
Laatu- ja turvallisuuspäällikkö, työsuojelupäällikkö