Pilkilllä

Viikko sitten päätin lähteä pilkille. Kokemukseni mukaan pilkkiminen on parasta hommaa, mitä aikuinen mies voi talvella tehdä haalarit jalassa. Sääkin suosi, aurinkoa ja lämmintä ilmaa luvassa kevyen länsituulen saattelemana. Siispä aamupala masuun ja pikaisesti matkaan.

Ensimmäisenä siirsin toukkapurkin jääkaapin perukoilta pihalle odottamaan lähtöä. Pilkkitoukat, sateenkareen sävyihin värjätyt kärpäsentoukat, pitävät kyllä lämpimästä. Pilkkijät puolestaan eivät pidä siitä, että ne lämpimässä nopeasti koteloituvat ja pian rasiassa on toukkien sijasta kourallinen surisevia kärpäsiä.

Seuraavaksi vetäisin päälle muutaman kerroksen villaista ja lopuksi pilkkihaalarit. Olen vuosien aikana havainnut perinteisten pilkkihaalareiden soveltuvan itselleni parhaiten jäällä liikkumiseen. Pitkään selkävaivaisena eläneenä alaselän pitäminen lämpimänä on kaiken A ja O. Haalareiden paras puoli on se, että selän suojana on aina jotain, vaikka jäällä tulisi kontattua tai maattuakin. Naamaan sipaisin vielä aurinkosuojaa, nappasin aurinkolasit mukaan, ilmoitin kotiväelle, minne olen menossa ja milloin suurin piirtein tulossa takaisin. Siirsin pilkkirepun kairan kanssa autoon, napsautin turvavyön kiinni, aurinkolasit silmille ja lähdin matkaan.

Hetken ehdin ajella kohti salaista ahvenapajaa, kun mentaalista tarkistuslistaa läpikäydessäni ”kaira.. on”, ”reppu.. on”, ”naskalit.. on”, ”puhelin.. on”, ”toukat.. voi helkutti”. Toukkapurkki oli edelleen kotioven vieressä odottamassa lähtöä. Auringonpaisteessa se siellä puutarhatuolin käsinojalla olla killitti ja toukat kilvan miettivät koteloksi muuttumista. Ei muuta kuin nokka kohti kotia ja toukat matkaan.

Jäälle

Lopulta pääsin pilkkipaikan kupeeseen. Tiet olivat vielä aamujään peittäminä todella liukkaat ja varovasti piti viimeistä mutkaista pikkutietä ajella. Autosta noustessani huomasin pariskunnan tulevan jäältä ahkion kanssa. Olivat käyneet verkkoja kokemassa. Ahkiossa näytti olevan kaira, köysi ja tyhjä astia. Kysäisin ohimennen aika retorisesti pilkkiukkojen perinteisen ”small talkin”, että ”vieläkö jää kantaa ja onko yli vai alle puoli metriä kairattavana”. Vastasivat ystävällisesti, että hieman alle puoli metriä jäätä löytyy ja hyvinhän se toki tähän aikaan täällä päin kantaa. Vaihdoimme lopuksi muutaman perinteisen kalavaleen isoista ahvenista, toivotimme ”kireitä” ja sitten pääsin jäälle kohti körmyniskojen juhlapakkaa.

Viime aikojen säät olivat sulattaneet jäältä kaiken lumen. Lisäksi vesisade ja auringonpaiste olivat yhdessä tehneet jään pinnasta todella liukkaan. Senpä takia minulla olikin tällä kertaa jaloissa pilkkisaappaiden päällä kunnolliset äijäsarjan liukuesteet. Kairan ja pilkkirepun kanssa kaatuminen ei ole mukava kokemus ja voi olla myös melkoisen vaarallista. Olin myös laittanut naskalit kaulaan. Sen teen aina kun lähden jäälle pilkkimään, vaikka ”tietäisin” jään ”varmasti” kantavan. Varmaankin aika moni on vuosien aikana tuon hyvin tietäneenä jäihin pudonnut. Kaiken varalta minulla on vielä toiset naskalit haalarin reisitaskussa.

Jäällä

Pitkälle en kävellyt kuin otin repun pois selästä, laskin sen paljaalle jäälle ja irrotin kuuden tuuman kairasta teräsuojan. Teräsuojan laitoin reppuun. Avannolta toiselle siirtyessä en yleensä laita teräsuojaa takaisin paikoilleen, ainakaan silloin kun olen pilkkireissulla yksin. Tyttären kanssa pilkkiessä olen tuon suhteen varovaisempi. Kairan terä on tunnetusti huiman terävä ja viiltää helposti sekä vaatteet että ihon rikki. Ja kyllä se pahimmillaan katkoo luita ja jänteitäkin. Otan kuitenkin tietoisen ja tiedostetun riskin siirtyessäni kairauspaikalta toiselle suojaamattoman terän kanssa.

Pian jäässä oli ensimmäinen reikä. Kairasin kairan muutaman metrin päähän jäähän pystyyn, vaikka olin ainoa ihminen näköpiirissäni. Kaira kannattaa laittaa sen verran kauaksi että mahdollisesti kaatuessaan ei kolahda itseä päin. Joskus lämpimillä kevätjäillä ottiavannolla kauemmin pilkkiessäni on auringon lämpö sulattanut kairan ympäriltä jäätä ja kaira on jossakin vaiheessa kaatunut. Lisäksi hyvä paikka on tuulen suuntaan nähden toisella sivulla, ei tuulen ala- tai yläpuolella. Kun kaira on pilkkimisen aikana kairattuna jäähän pystyyn, ei terään kukaan tai mikään pysty vahingossa itseään loukkaamaan. Jäillä irti juoksentelevat koirat ja lapset eivät osaa terää riittävästi varoa, ja se on pilkkijän vastuulla tehdä tilanne kaikille turvalliseksi.

Toukista huolimatta ajattelin aloittaa tänään tasureilla. Putsasin reiästä jääsohjon ja valitsin aloituspilkin. Repussani on kymmenkunta vapaa valmiiksi ”viritettynä” erilaisilla aloitussetin pilkeillä. Noita on huomattavasti helpompi ja turvallisempi laittaa kotona valmiiksi edellisenä iltana, kuin alkaa jäällä kohmeisin sormin pilkkejä vaihtaa. Vavat ovat nykyisin minulla kolmesenttisten putkien sisällä ja nuo putket puolestaan viemäriputken sisässä. Viemäriputken alapäässä on muoviset tulpat. Noin pilkit eivät pääse kiinni repun taskuun eikä pilkkijään reppua selkään laittaessa tai pois ottaessa. Tuo pilkkirepun virittäminen on jatkuvaa kehittämistä parhaimmillaan, ja jossakin vaiheessa varmaankin tulee taas jonkinlainen innovaatio tuon suhteen tehtyä. Nyt on suurin ongelma siinä, että vapoja hamuan mukaan enemmän kuin yksi per putki ja sitten on sotku valmiina.

Jos kuitenkin kaikista varotoimista huolimatta pilkin väkäskoukun omaan tai naapurin nahkaan saisin tarttumaan, löytyy repustani sivuleikkurilla varustetut pihdit. Lisäksi puukko suurempia kirurgisia toimenpiteitä varten. Lisäksi löytyy rulla vessapaperia, jos toisenlainen hätä yllättää ja esson baariin on liian pitkä matka. Löytyy myös kairan terän teroittaja, varaterät, tekotoukkia, tulitikut ja kaikenlaista muuta pientä tavaraa yhden ja toisen tilanteen varalle.

Pilkkiessäni istun harvoin repun jakkaralla, vaikka siinä sellainenkin viritys on olemassa. Olen huomannut omalle kropalleni suotuisammaksi pilkkiä joko jäällä polvillani tai usein myös seison avannolla. Pitkään repulla etukumarassa istuminen aiheuttaa välillä sen, että selkä ei seuraavana päivänä ole kovinkaan yhteistyöhaluinen. Asentojen vaihtaminen on tärkeää, etenkin, jos ilma on kovin kylmä. Päässäni on pipo ja kauluri suojaamassa kaulaa ja niskaa. Lämpötilan säätely tapahtuu enimmäkseen haalarin vetoketjun ja hupun avulla.

Siinä sitten jäällä tyhjiä reikiä tuijottaen ja vapaa vaihtaen yritin saada päivän ensimmäisen kalan. Välillä kairasin uuden reiän ja jatkoin pyytämistä. Aurinko meni umpipilveen, alkoi tuulla kovaa ja pian tuli sitten lunta ja vettä yhtä aikaa. Joku nainen oli lähtenyt jäälle ”kauniiseen” säähän päiväkävelylle. Kenkien narskumisesta huomasin hänen onneksi laittaneen nastakengät jalkaan, lisäksi mukana näyttivät olevan kävelysauvat. Ei tuolle paljaalle ja nyt vielä vesisateesta märälle jäälle muuten kannattaisi mennäkään.

Jäältä

Matkalle lähtiessäni olin saanut vaimokullalta ennenaikaiseksi syntymäpäivälahjaksi uudet hienot pilkkikynsikkäät. Vanhat risaiset jätin takkahuoneen kaapin päälle ja ihailin uusia luomuksia. Niin siinä sitten niiden kanssa touhutessa kävi, että loppujen lopuksi molemmat parit olivat mukavasti kotona lämmittämässä toinen toisiaan. Itselläni alkoi paljain käsin jäällä kovassa tuulessa touhutessa ja ensimmäistä kalaa kolmannella tunnilla odottaessa hiipimään mieleen ajatus kotikolon lämmöstä, ruosta ja kupillisesta kaakaota. Kamat kasaan, teräsuoja kairaan ja kohti autoa, onneksi reppu ei painanut enempää kuin tullessani.

Työelämän lisäksi monessa arkielämän touhussa on tärkeää tiedostaa ja havainnoida erilaisia turvallisuus- ja terveysnäkökulmia. Useinhan nuo tapahtuvat meillä automaattisesti. Monesta hyvästä toiminnosta syntyy hyvä tapa, kun sitä riittävän monta kertaa toistaa. Hyvä tapa toimia ei vaadi kovinkaan paljon aktiivista ajattelemista ja päätöksen tekemistä, vaan tapahtuu vaivattomasti ja automaattisesti. Kuten se, että pilkillä kairaa aina kairan jäähän pystyyn, autolla liikkuessa laittaa aina turvavyön kiinni tai keväthangilla auringonpaisteessa suojaa aina silmänsä aurinkolaseilla. Jos tuosta vakiintuneesta tavasta ja rutiinista syystä tai toisesta poiketaan, niin silloin voi vaikkapa jäädä kynsikkäät kotiin.

Hyvät tavat kannattavat

Toisaalta hyvääkin tapaa pystyy usein vielä jalostamaan entistä paremmaksi. Silloin pitää vain uhrata hetki aikaa ja miettiä, ajatella ja pohtia, miten jonkun asian voisi tehdä vielä hieman paremmin. Pilkkirepussa on vain kaksi sivutaskua, yhteen taskuun mahtuu vain yksi viemäriputki ja sen sisään viisi pienempää putkea. Nyt kun tungen yhteen putkeen kaksi vapaa ja viehettä, niin sotkuhan siitä syntyy. Mitäs, jos ottaisinkin mukaan ahkion ja siihen sivulaitoihin laittaisin kiinni kaksi viemäriputkea per puoli ja sitten… tai mitäs jos houkuttelisin vaimon mukaan kantamaan toisessa repussa lisää vapoja, kaikua, akkua ja…

Riittävän monta kertaa uutta vielä entistäkin parempaa toimintamallia toistamalla siitä syntyy hyvä tapa. Itsellään tiedossa olevia hyviä tapoja toimia kannattaa opettaa myös lapsille, kavereille ja kaikille muillekin kiinnostuneille. Kenenkään ei tarvitsisi keksiä pyörää uudestaan ja uudestaan. Samalla lapsia voi alusta pitäen opettaa hyvien tapojen käyttäjiksi. Kaikkea ei kannata oppia kantapään kautta. Sama pätee myös jokaiseen työyhteisöön.