10 vuotta
Päivälleen tasan kymmenen vuotta sitten kävelin Jyväskylän keskussairaalan mäkeä alas kohti parkkitaloa. Kello oli kahden maissa yöllä ja tarkoitus oli mennä kotiin hetkeksi nukkumaan ennen paluuta sairaalaan. Silloinkin oli lämmintä, aivan kuten nyt on viime päivinä ollut.
Toissa yönä vietettiin kansallista ”Nuku yö ulkona” -tapahtumaa. Mekin osallistuimme siihen tyttären kanssa nukkumalla teltassa omalla pihalla. Hän nukahti melkein heti telttaan mentyämme ja nukkui levollisesti aamuun saakka. Minä puolestani valvoin pitkään miettien monenlaisia asioita, mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut.
Tuolloin tasan kymmenen vuotta sitten, sairaalan mäkeä alas kävellessäni, kävelin sitä elämäni ensimmäisen kerran isänä. Pitkän päivän päätteeksi olin onnellisesti päässyt isäksi. Vaimoni ja pieni lapseni jäivät sairaalaan lepäilemään, minut ”komennettiin” hetkeksi kotia nukkumaan. Ei silloin kymmenen vuotta sittenkään uni kovin helposti silmään tullut.
Nyt, kun vietimme yhdessä yön ulkona teltassa kymmenen vuotiaan tyttäreni kanssa, päässä pyöri monenlaista. Vähäisin asia, mitä vanhempi tuntee ja miettii, ei varmasti ole huoli oman lapsensa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Turvallisuuden kaipuu on yksi ihmisen perustarpeista. Vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen mahdollisimman turvallisen elämän vauvasta vanhukseksi.
Sanotaan, että vanhemmuus muuttaa ihmistä. Omalla kohdallani se varmaankin pitää paikkaansa. Vasta isäksi tultuani ymmärsin kunnolla, mitä täydellinen vastuun ottaminen toisesta ihmisestä voi tarkoittaa. Vastuun ottaminen pienestä ihmisestä, joka on täysin riippuvainen sinusta ja sinun tekemistä päätöksistä ja valinnoista. Samalla ymmärsin paremmin omia vanhempiani ja heidän tekemiään päätöksiä omassa lapsuudessani ja nuoruudessani.
Onnittelut tänään 10 vuotta täyttäneelle Elsa tyttärelleni!