Uusittu sivusto

Uusitulla sivustolla haluamme tuoda entistä selkeämmin esille muutaman keskeisen pointin, miksi palvelumme on erinomainen ratkaisu tapaturmien vähentämiseen, turvallisuusjohtamisen tehostamiseen ja tuottavuuden lisäämiseen.
osoittaja

Havaitse.fi

Tervetuloa Uusitulle Havaitse.fi sivustolle!

Uusimme Havaitse.fi sivuston kertomaan entistä paremmin, mistä meidän Ennakoivan Työturvallisuuden palvelussamme on kyse.

Uskomme palvelumme sopivan lähes kaikille organisaatioille työturvallisuuspalvelujärjestelmäksi organisaation koosta ja toiminnasta riippumatta.

Sivustolla haluamme tuoda entistä selkeämmin esille muutaman keskeisen pointin, miksi palvelumme on erinomainen ratkaisu tapaturmien vähentämiseen, turvallisuusjohtamisen tehostamiseen ja tuottavuuden lisäämiseen.

Käytännössä palvelumme ei maksa asiakkaallemme mitään. Ja todellisuudessa asiakkaamme saavat sen avulla huomattavasti suuremman tuoton, kun vuosittain palveluumme investoivat.

Tämän positiivisen tuloksen aiheuttaa muun muassa:
– tapaturmien määrän vähentyminen
– sairaskulujen pieneneminen
– vakuutusmaksujen aleneminen
– erilaisten vahinkoon liittyvien sivukulujen väheneminen (sijaisuudet, töiden viivästyminen, peruutukset jne.)
– turvallisuustyön ja -johtamisen systemoiminen (suunnitelmallisuus, määrätietoisuus, kattavuus, seurattavuus jne.)
– suora tuotto Jatkuvan Kehittymisen palvelun kautta (laadun parantuminen, tuottavuuden parantuminen, hiljaisen tiedon siirto jne.)
– ja monet muut tekijät, joita ilmenee töiden ja toimien tehostumisessa ja mahdollistumisessa. Esimerkiksi ajankäytön tehostuminen, aika- ja paikkariippumattomuuden mahdollistaminen, töiden aikatauluttaminen, niistä muistuttaminen ja seuranta.

Ennakoivassa työturvallisuuspalvelussa ovat mielestäni keskeisiä asioita:
– toimiminen mobiililaitteissa. Käytännössä tarkoittaa oikean natiivin mobiilisovelluksen käyttämistä.
– toimiminen selainpohjaisena pilvipalveluna kaikilla mahdollisilla päätelaitteilla eli mobiilioptimoitu www-sivusto.
– kattavat palvelut. Vähintään ISO 45001 standardin ehdot täyttäen.
– kotimaisuus. Järjestelmässä on huomioitu kaikki Suomen lain asettamat vaatimukset. Palvelua voi käyttää myös suomeksi.
– joustavuus ja kehittyvyys. Palvelun täytyy pystyä kasvamaan asiakkaan tarpeiden mukaan.
– asiakasystävällinen hinnoittelu. Emme käytä käyttäjäkohtaista hinnoittelua, koska meidän mielestämme palvelun käytöstä ei pidä rankaista asiakasta. Mitä enemmän käyttäjiä ja käyttöä, sen turvallisempi työyhteisö.

Uudesta sivustosta löydät lisää tähän liittyvää asiaa:

Etusivulla on kerrottu, miksi sinun kannattaa valita meidän palvelumme ja ainakin kokeilla sitä täysin riskittömästi 100% takuulla.

Ratkaisumme sivulla on tietoa ennen kaikkea mobiilisovelluksemme ominaisuuksista. Mobiili on nykyisyyttä ja tulevaisuutta tälläkin sektorilla ja vain natiivi mobiilisovellus pystyy tarjoamaan kaikki siitä vaadittavat ominaisuudet.

Palveluosiot sivulle kerrotaan palvelumme eri osioista, joista asiakas voi muodostaa haluamansa kokonaisuuden.

Galleriasta löydät kuvaruutukaappauksia selkeästä ja helppokäyttöisestä appsistamme.

Blogissa on kirjoituksia työturvallisuuspalveluumme ja meihin liittyen. Tätä luet parhaillaan sieltä.

Ota yhteyttä sivulta saat meihin yhteyden asiassa kuin asiassa.

Toivotan mukavia hetkiä sivuillamme ja toivottavasti olemme yhteyksissä työturvallisuusasioissa kanssasi!

Liity myös postituslistallemme, niin saat heti tietoa, kun julkaisemme uuden blogikirjoituksen tai tiedotamme jostakin muusta merkittävästä asiasta meihin ja työturvallisuuteen liittyen.

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter

Pitkäaikainen yhteistyökumppanuus

Koskisen Konserni ja Atlantis ovat tehneet yhteistyötä yli 20 vuotta. Olemme olleet Atlantiksen HSEQ palvelun käyttäjä siitä lähtien kun yhteystyössä palvelua aloimme kehittämään yli 15 vuotta sitten. 

Yhteistyö on sujunut hyvin. Asiakasta on kuunneltu, toiveet on otettu huomioon ja yhdessä olemmekin kehittäneet monta osiota. Joskus uusissa toiminnoissa on ollut joitakin korjaustarpeita, mutta korjaukset ovat tulleet nopeasti. 

Atlantiksen HSEQ palvelu vastaa hyvin tarpeitamme ja on erinomaisesti mukautunut prosesseihimme ja niiden muutoksiin vuosien aikana. Lisätoiveet on toteutettu joustavasti. Tämä on myös hyvä tapa ja pohja dokumentoida tehtyjä toimenpiteitä. 

Aikanaan hankintaa tehdessämme ei juurikaan ollut vastaavia tuotteita markkinoilla. Lisäksi olemme tehneet Atlantiksen kanssa vuosien aikana tiivistä IT-yhteistyötä muillakin osa-aluilla kuin HSEQissä. 

Yhteistyötä työturvallisuudessa Atlantiksen kanssa yli 10 vuotta

MetsäWood on ollut Atlantiksen HSEQ palvelun käyttäjänä jo yli 10 vuoden ajan. Hankintapäätöstä tehdessämme tutustuimme markkinoilla oleviin palveluihin ja totesimme Atlantiksen Työturvallisuuspalvelun olevan meille kokonaisuutena parhaiten soveltuva.

Atlantiksen edustajat tuntevat tuotteensa todella hyvin ja osaavat heti kertoa, mihin pystytään ja miten. Tuki todellakin toimii ja yhteydenottopyyntöihin vastataan lähes aina saman päivän aikana. Kehitysajatuksiin suhtaudutaan positiivisesti ja henkilöt tuntevat hyvin sekä palvelun että asian ylipäätään.

Eniten olemme hyödyntäneet Sosiaali- ja terveysministeriön mallin mukaan toimivaa Riskien arviointia ja nyt uudehkona palveluosiona käytössämme on Auditoinnit. Auditointityökalua käytämme TR mittausten tekemiseen ja jatkossa myös Prosessiturvallisuuden ja 5S auditointien suorittamiseen.

Atlantiksen palvelu on laaja joustava kokonaisuus, josta jokainen asiakas voi koostaa itselleen tarvittavan kokoonpanon omien tarpeidensa mukaan.

Suosittelen Atlantiksen HSEQ palvelua kaikille sellaista tarvitseville

Katja Silvennoinen, Metsä Wood, Punkaharjun tehtaat
Laatu- ja turvallisuuspäällikkö

Atlantiksen HSEQ palvelu on hinta-laatusuhteeltaan paras meille

Olemme käyttäneet Komasilla Atlantiksen HSEQ työturvallisuuspalvelua vuodesta 2016 lähtien. Järjestelmä on mukautunut tarpeisiimme ja prosesseihimme erittäin hyvin. Hankintapäätöstä tehdessämme tutustuimme useaan markkinoilla oleviin palveluihin ja totesimme Atlantiksen meille parhaiten soveltuvaksi.

Atlantiksen HSEQ palvelun toimivuus on hyvä ja palvelu helppokäyttöinen, käyttäjien koulutus on helppoa. Järjestelmästä saadaan sellaiset raportit ulos, joita tarvitaankin. Lisäksi tapaturmailmoituksissa suora linkki vakuutusyhtiöön – ei enää käsin kirjoitettuja paperilomakkeita.

Pidän toiminnan sujuvuutta ja Atlantiksen asiantuntevuutta erittäin hyvinä. Järjestelmän käyttöönotto ja siihen liittyvät kehitystoimet on tehty mielestäni kumppaneina, ei niinkään asiakas-toimittaja-työnä. Ongelmiin on reagoitu nopeasti, vähintäänkin sillä tasolla, että tutkitaan, mitä on tehtävissä. Ja yleensä vielä ratkaisukin on toteutunut nopealla aikataululla, usein jopa saman päivän aikana, jos kyse pienemmästä viilauksesta.

Atlantiksen HSEQ palvelun hinta/laatusuhde on mielestäni parempi kun kilpailijoilla, koska se ei perustu käyttäjäkohtaisiin maksuihin. Toki muutaman käyttäjän yritys voi tämän kokea kalliina, mutta meidän +300 käyttäjää tulisi käyttäjäkohtaisina lisensseinä muilla järjestelmillä vastaavasti liian kalliiksi. Lisäksi kaikkea ei pakko ole ottaa käyttöön, modulikohtainen hinnoittelu on järkevää.

Suosittelen erittäin lämpimästi Atlantiksen HSEQ palvelua muille – ja olenkin jo suositellut.

Pekka Koskela, Komas Oy
Laatu- ja turvallisuuspäällikkö, työsuojelupäällikkö